Luola ja filosofit - länsimainen arvopohja

Luola ja filosofit - länsimainen arvopohja

brown cave with over-view of city
Photo by Luca Micheli / Unsplash

Tämä ei ole varsinainen kirja-arvostelu. Vaan enemmänkin vapaamuutoinen pohdiskelu perustuen Arthur Hermanin kirjaan 'The Cave and the Light: Plato Versus Aristotle, and the Struggle for the Soul of Western Civilization'

Kirjan perusteema ja väittämä on se että länsimaiset arvot kristinuskonkin kautta tieteeseen heijastavat näiden kahden antiikin kreikkalaisen filosofin ajatuksia jotka muovasivat myöhemmin länsimaistan ajattelua. Ne ovat tietyssä mielessä fundamentaalisesti vastakkaisia mutta jakavat myös yhteisiä asioita. Käyn alla lyhyesti erot läpi. Aivan kaikkia eroavaisuuksia en käy tässä läpi ja niitä varten kannattaa lukea aiemmin annettu teos tai vastaavia missä näkee aivan kaiken tarkkoinen yksityiskohtineen.

Huomatkaa että en väitä tuntevani kumpaakaan filosofia täydellisesti. Alla oleva on omaa vapaamuotoista referointi kummankin suhteen ja tietenkin subjektiivinen näkemykseni.

Platon

Platonia voisi kuvata idealistina. Ja tässä mielessä edustaa länsimaisessa ajattelussa ideaa että on olemassa täydellinen ideaali lopputulos. Staattinen sellainen, muuttumaton.

Se mitenkä Platon esitti asian, tai oikeammin Sokrates joka oli Platonin oppi-isä, että se mitä näemme on ikäänkuin varjoja luolan seinällä kun selkämme on päin luolan sisäänkäyntiä  ja emme näe ulos ainoastaan heijastuksia ulkomaailmasta. Emme näe sitä mitä oikeasti on vaan karkeita heijastumia siitä mikä on se ideaali, se mitä on oikeasti ulkopuolella. Jos meidät vietäisiin ulos luolasta auringonvaloon näkisimme heti mitenkä asiat ovat oikeasti ja ymmärtäisimme.

Tämä johtaa tai tästä on johdettu idea että on olemassa ideaali muotoja.
Tällä tarkoitetaan että on olemasssa sen äsken mainitun luolan ulkopuolella täydellisiä ideaaleja muotoja joista näemme vain vääristyneitä varjoja. Jossain muualla, alkuperäisessä maailmassa, jumalan suunnitelmissa tai jossain muualla mikä järjestää maailmaa on nuo ideaali muodot joita meidän pitäisi tavoitella.

Siksi järkevän onnellisuuteen pyrkivän ihmisen pitäisi päästä lähelle noita ideaaleja muotoja ja ohittaa luolassa näkyvät vääristymät jotka estävät näkemästä asiat oikein.

Aristotele

Aristoteles taas edustaa minusta käytännön läheisyyttä sekä dynaamisuutta. Kuten Platon hänkin ajatteli että oli olemassa ideaali muotoja. Mutta erona se että toisinkuin Plato hän näki että itse ne varjot mitä luolassa näkyivät olivat itse tuntemisen arvoisia ja tärkeitä.

Aristoteleen mukaan maailma on jatkuvasti muuttuva, kaikki siinä on muuttuvaa ja kehittyvää. Siinä missä Platon näki vain ideaalin ja ei ideaalin, Aristotele näki on eri vaiheita jotka johtavat ideaaliin. Maailma kehittyy ja muuttuu paremmaksi. Jatkuvasti.

Siksi olisi järkeä tuntea mitenkä maailma toimii. Ymmärtää kausaliteetteja. Perustuen empiriaan ja kokeilemiseen. Aristoteleen mielestä siis maailman muuttumiseen oli syy ja se olisi hyvä tuntea koska veisi lähemmäs niitä ideaaleja muotoja.  Voisi jopa väittää että hänen mielestään, mikä vaikuttaa loogiselta, jatkuva muutos täyty olla tarkoituksenmukainen eikä sattumaa ja siten osa niitä ideaaleja muotoja.

Maailma, eli ne varjot luolan seinillä, on tuntemisen arvoinen sen itsensä takia.

Aristotele ja Platon

Mitä erot merkitsevät käytännössä

Oman näkemykseni mukaan Platon edustaa eräänlaista matemaattista muuttumatonta maailmakuvaa missä on paljon yhtäläisyyksiä uskonnolliseen dogmatiikkaan ja fundamentalismiin. Tai jopa totaliarismiin.

Platon ei esimerkiksi kannattanut demokratiaa. Siihen voi olla toki syynä myös että oppi-isä tapettiin sen takia mutta minusta kyse on siitä myös ettei nähnyt että demokratiaa tarvittaisiin. Jos on täydellinen järjestelmä tai ideaaleja muotoja miksi niistä pitäisi kysyä ihmisiltä sen sijaan että kaikki vain ohjattaisiin niihin?

Modernina aikana(kirjoittaessa on 1.1.2019) samaa ajattelun kaikua kuulee esim. ekonomisteilta joitten mielestä toimiva talous ei tarvitse demokratiaa. Se heijastelee minusta ajatusta että on olemassa täydellisiä malleja ja ihmiset ovat vain epätäydellisiä sekä sotkevat jos päästetään vaikuttamaan kun eivät ymmärrä niitä. Vain noudattamalla oikeita jo tunnettuja sääntöjä jotka heijastelevat ideaaleja muotoja päästään parhaan mahdolliseen tulokseen.

Tässä kohtaa löytää yhtymäkohtia sekä asiantuntija valtaan että syvään uskoon eliittiin. Ja jopa kommunismiin tai fasismiin.

person holding a white Error 155 signage
Photo by Randy Colas / Unsplash


Aristotele taas näki asian täysin päinvastoin ja uskoi demokratiaan. Hänen mielestään muutos oli välttämätöntä sekä hyvää ja siksi jokaisen pitäisi ottaa osaa siihen. Koska ainoastaan että maailma heidän ympärillään muuttuu niin myös he itse. Sellaisessa maailmassa vaikka on ideaaleja lopputuloksia ei välttämättä ole staattisia ideaaleja tapoja saavuttaa ne koska kaikki on jatkuvassa muutoksessa.

Aristotele käytännössä siis uskoi ettemme voi tietää mitenkä ideaalin pääsee jatkuvasti muuttuvassa maailmassa kokeilematta ja oppimatta. Demokratialla oli merkitystä koska ihmiset kehittyisivät itse sitä kautta ja oppisivat.
.

Syvennetään

Aristotele oli siis eräällä tavalla maailman ensimmäisiä, ellei ensimmäinen, liberaali. Ja vielä kaiken lisäksi modernin tieteen esi-isä koska kehitti järjestelmällisiä tapoja luokitella, mitata ja ymmärtää luontoa.

Mutta toisinkuin nykyaikana ymmärretään arvojen sijoittaumista niin Platon oli se hippi. Joka uskoi täydelliseen maailmaan. Aristotele oli se käytännöllinen liberaali joka halusi pysyä empirian, kokemusperäisen, tiedon piirissä. Uskoi kehitykseen mutta järjen avulla.

Näistä kahdesta saadaan kyllä aika merkittävä dualismi joka riippuu katsontakannasta myös kumpaan mikä kuuluu.

Yrittäjä joka haluaa muuttaa maailmaa tekemällä on monesti Aristoteleen jalanjäljillä. Toisaalta ihminen joka uskoo markkinatalouteen joka on puhtaana ideaalina olemassa jota yhteiskunta sotkee tai estää  taas enemmän on Platonin linjoilla.

Kuten yllä esitin niin nämä johtavat hyvin erilaiseen näkemykseen maailmasta ja kuinka yhteiskuntaa pitäisi järjestää.  Koska niitten näkemykset maailmasta kuinka se toimii ja mitenkä saavutetaan ideaali ovat perusteiltaan täysin vastakkaisia.

Toinen on täysin muuttumaton, staattinen malli maailmasta jossa on täydellinen lopputulos johon pitäisi pyrkiä. Tämä on monen uskonnon perusta ja tietyssä mielessä matemaattisen sekä luonnontieteellisen monien alojen sisällä olevat olettamus tai ainakin tavoite. Se on fundamentalistinen, konservatiivinen ja lopullinen malli kaikelle ikinä.

Ikuinen symmeteria, Ying Yang



Toinen taas on täysin dynaaminen, jatkuvasti muuttuva malli jossa myös nähdään merkitystä kuinka siihen ideaaliin päästään. Kaikki uusi on hienoa ja merkityksellistä.  Tämä on enemmän humanistinen, taiteellinen ja liiketalous lähtökohtainen näkökulma maailmaa. Mikä on aika ironia koska Aristotele on myös luonnotieteiden isä monessa mielessä.

man surfboarding
Dynaamisuus.Photo by Marcus Dall Col / Unsplash

Oma mielipiteeni

Perusongelma minusta Platonin kohdalla on se että ei ota huomioon että matkalla on merkitystä. Eikä tunnusta sitä että ihmisä kuolee ja syntyy sekä asiat muuttuvat aina jonkin verran.

Ajattelun hyväpuoli on se miksi se sopii monoteisimiin on se että on olemassa yksi ainoa selitys kaikella ja kaikki yhteen Yhteen asiaan joka on täydellinen. Sillä on kauaskantoisia seurauksia. Se tarkoittaa että yritetään etsiä yhteisiä ideaaleja muotoja tai tekijöitä joihin kaiken pitäisi johtaa. Eräällä tavalla monoteismin ja tieteen perusta kun vertaa vaikka vaihtoehtoihin. Vois esimerkiksi selittää että kaikki tapahtumia eri jumalten oikuilla ilman selvää yhteensitovaa syytä mikä ei johtaisi mihinkään.

Tämä ohjaa ajattelu sille polulle että kaikkeen on joku syy koska kaikki on samasta lähteestä. Pakottaa tutkimaan asioiden välisiä suhteita. Mutta siinä on pimeämpi puoli nimittäin kaikki voidaan selittää sillä että on epätäydellisiä ihmisiä.

Jokin ei toimi tai onnistu? Olet syntinen. Lapsesi kuoli kun et rokottanut? Se oli Jumalan tahto ja teit jotain väärin jonka takia rankaisi.

Vaikka usko yhteen yhteiseen lähteen johtaa sen lähteen luokse tutkimaan sitä se on myös kaksisuuntainen liike. Voidaan väittää että oma suhteesi siihen oikeen muotoon tai totuuteen on se ongelma. Olet syntinen tai epätäydellinen. Mikä epäonnistuu heijastaa että poikkeat ideaalista liikaa. Sillä voidaan selittää kaikki ja moni uskonto käyttää tätä vipua myös jarruttamaan asioiden ymmärtämistä ja tutkimista kun kaikki palautetaan sinne 'lähteelle'. Perisynti  ja synti on tietyssä mielessä tämän ajattelun kulminointi.

Aristotele kääntää tämän ikäänkuin toistepäin tai ohittaa täysin. Hänen mukaan esimerkiksi Jumala on niin täydellinen ettei voi keskittyä kuin itseensä koska ei ole mitään parempaa tutkittavaa kuin Jumala itse. Ei ole edes tietoinen mistään muusta. Tavallisen ihmisen tehtävä on sen sijaan yrittää ymmärtää kuinka maailma toimii koska se heijastaa Jumalaa. Voimme päätellä kuinka meidän pitäisi olla tutkimalla maailmaa.

Näin katsottuna selvinnee kirjan titteli: taistelu länsimaiden sielusta.

Siinä missä Aristotele irroitti Jumalan jokapäiväisestä toiminnasta omaan ulottuvuuteensa ja sanoi 'Jumala auttaa niitä jotka auttavat itseään' , Platon taas totesi että odota kuolemaa päästäksen ideaaliin tai pyri olemaan täydellinen tässä elämässä.

Tietyssä mielessä voisi jopa väittää että Platon edustaa itää ja Aristotele länttä.
Platonin maailmassa kaikki on ikuista ja muuttumatonta.  Loputon symmetrinen sykli joka toistuu ja ihmisten pitää vain yrittää olla täydellisiä. Aristoteleen maailmassa on toki samoja elementtejä mutta se on silti monimutoinen ja jatkuvasti muuttuva jonka tunteminen on osa pääsemistä siihen ideaaliin ja vaikka ei olisi se olisi silti tuntemisen arvoinen: elämä on tässä ja nyt.

Silti on aika huomionarvoista huomata että Aristoteleen maailma ei siltikään ole lyhytjännitteinen, triviaali tai muutenkaan kaoottisen lyhytjännittein. Se perustuu empiriaan ja toistamiseen. Vaikka kaikki muuttuu niin silti pitää luetteloida ja ymmärtää sen kaikki vaiheet. Se on pitkäjänteinen pragmaattinen tapa katsoa maailmaa mikä on modernin tieteen perusta. Järjestelmällisyys ei Aristoteleen maailmakuvassa jarruta kehitystä eikä ole sille vastakkainen.

Modernit länsimaat

Nykypäivän länsimaalaiset monesti minusta ottavat Platonin ideat ja yhdistävät ne ideaan että muuttuva maailma on hallitsematon sekä mahdotonta jäsentää: luolan varjot ovat korjaamattomia eikä niitä voi oikeasti ymmärtää.

Eräällä tavalla on otettu kaikki huonot elementit sekä kadotettu ne hyvät. Rakastetaan Platonimaisia ideaaleja muotoja selityksenä moneen asiaan mikä on vialla. Ne ovat muuttumattomia ja ehdottomia. Myönnetään että muutos on välttämätön asia mutta sitä ei nähdä joko positiivisena tai hallittanava tai sellaisena jonka voisi hahmottaa. Huomisen muutoksella ei ole suoraan suhdette eilisen tekoihin.

Ollaan palattu eräänlaisen Platoniseen ehdottomuuteen missä mihinkään ei voi vaikuttaa mutta kaiken yllä leijuu ideaalien ideoiden tai mallien rakenne joissa epäonnistumisesta rangaistaan yksilötasolla. Toisaalta menestys nähdään monesti että ollaan lähellä sitä abstraktia kaikkivoivaa ideaalia.

E-mc2 written on chalkboard
Täydelliset kaavat ja mallit kaikkeen. Photo by JESHOOTS.COM / Unsplash


Länsimaissa ihmiset ovat liikkuneet siis mielestäni pois siltä pragmaattisen kokeilujen ja epäonnistumisen linjalta ehdottomien ideaalien maailmaan mikä on enemmän itää. Samalla on menetty luontainen optimistisuus ja dynaamisuus kun on päästetty irti uuden oppimisesta sekä ihmettelemisestä, oppimisesta erehdyksen ja kokeilun kautta.

On siirrytty eräänlaiseen prededestinaatio ajattelutapaan. Sen sijaan että opittaisiin asioista kun ne tulevat vastaan nähdään taustalla kovin valtavia sekä jäykkiä periaatteitta että rakenteita jotka määräävät kaikesta.

Näin on menettty sekä luontainen kiinnostus että optimismi sekä kyky oppia.



About Guru

Comments